2017 Moten 01

F&S Helsinki yhdistyksenä

Friskis&Svettis Helsinki järjestää sisä- ja ulkoliikuntaa eri puolilla Helsinkiä ympäri vuoden. Haluamme tuottaa liikunnan iloa mahdollisimman monelle ja tarjota iloisen ja positiivisen kohtaamis- ja liikuntapaikan ikään, sukupuoleen, kuntoon tai muuhun seikkaan katsomatta. Ohjattua ryhmäliikuntaa on niin vasta-alkajille kuin aktiiviliikkujillekin, myös lapsille ja nuorille.

Toimintamme alkoi kesällä 1992, kun käynnistimme maksuttomat puistojumpat Kaivopuistossa. Puistojumpista meidät tunnetaan, mutta olemme paljon muutakin. Monipuolisesta valikoimastamme löytyy treenivaihtoehtoja moneen makuun. Tarjoamme reilut 30 viikkotuntia monipuolista sisä- ja ulkoliikuntaa.

Friskis&Svettis on jäsentensä yhdistys, jonka voima on vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki ohjaajat ja toimijat antavat panoksensa ilman taloudellista korvausta. Ainoastaan toimistossa on osa-aikaista henkilökuntaa huolehtimassa jäsenpalveluista.

F&S rahoittaa toimintansa keräämällä jäsen- ja liikuntamaksuja. Maksuilla katamme muun muassa salivuokrat, ohjaajien koulutuksen ja laite- sekä varustehankinnat. Friskis&Svettis Helsinki ry – Friskis&Svettis Helsinki rf on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen liikuntaseura, jonka kaikki tuotto käytetään seuran toiminnan kehittämiseen jäsenten hyväksi.

Seuran ensimmäinen oma sali, F&S-sali Arabia, avattiin syksyllä 2013. Tammikuussa 2019 muutimme uuteen F&S-sali Hermanniin. Oma sali on seuran yhteinen olohuone ja kaikille avoin kohtaamispaikka. Se ei olisi syntynyt ilman meidän kaikkien yhteistä panosta.

Tuo äänesi kuuluviin

Mitä haluaisit muuttaa tai parantaa? Otamme huomioon jokaisen idean ja mielipiteen.

Suuret linjat vedetään vuosikokouksessa

Vuosikokous on Friskis-seuran ylin päättävä elin. Jäsenten kokouksessa tekemät päätökset ohjaavat koko seuran toimintaa. Sinulla on jäsenenä äänioikeus, ja voit jättää vuosikokoukselle aloitteita yhdistyksesi toiminnan kehittämisestä. Vuosikokouksessa päätetään seuran hallituksen kokoonpanosta ja hallituksen jäsenten tehtävistä. Kokouksessa pääset myös äänestämään jäsenten tekemistä aloitteista.

Hallitus seuran ruorissa

Hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja jäsenet. He vastaavat siitä, että seura toimii vuosikokouksen (jäsenten) päättämien suunnitelmien ja tavoitteiden mukaan. He ovat myös vastuussa siitä, että seura ajaa jäsenten etua.

Friskis&Svettis Helsingin hallitus 2025

  • Susanna Ahonen, puheenjohtaja
  • Jussi Mikkola, varapuheenjohtaja
  • Sanna Savolainen, sihteeri
  • Pirkko Kaartinen, taloudenhoitaja
  • Jaana Eloranta, jäsen
  • Riitta Kujanpää, jäsen
  • Eija Lehtoranta, jäsen

Hallituksen yhteystiedot: hallitus[at]friskissvettis.fi tai puheenjohtaja[at]friskissvettis.fi

Yhteystiedot

Osoite:
Friskis&Svettis Helsinki ry
Hämeentie 103 D
00550 Helsinki

Y-tunnus: 1100686-2

Pankkiyhteys:
Danske Bank (DABAFIHH)  
FI47 8000 1471 2965 00

Verkkolaskut:
Operaattoritunnus:
  DABAFIHH
Verkkolaskuosoite:
  FI47 8000 1471 2965 00