Jumppaavia ihmisiä ulkona
26 toukokuuta, 2025
Uutinen

Friskis&Svettis-puistojumpat – Kesäinstituutio vuodesta 1992!

Tänä kesänä puistojumpat jatkuvat Vallilassa ja Kaivarin jumpat siirtyvät Uimastadionille

Kaivopuiston jumpat alkoivat 1992
Kaivopuiston nurmilla on jo yli 30 vuoden ajan kaikunut iloinen musiikki, nauru ja energiset kannustukset, kun Friskis&Svettis Helsinki on tarjonnut maksutonta ja kaikille avointa puistojumppaa. Kesäinen perinne alkoi vuonna 1992, kun Friskis&Svettis Helsinki perustettiin ja toi mukanaan Ruotsista lähtöisin olevan liikunnan ilon konseptin. Vuosien varrella Kaivarin jumppa on kasvanut todelliseksi kaupunkilaisten kesätraditioksi. 

Säästä riippumatta innokkaat liikkujat ovat kokoontuneet Kaivopuistoon nauttimaan yhteisestä liikkeestä ja hyvästä fiiliksestä. Enimmillään liikkujia on ollut jopa yli 500 ja pahimmillakin kaatosateilla vähintään 10. Kirjoittaja muistaa erityisesti vuoden 2005, jolloin yleisurheilun MM-kisojen aikaan satoi saavista kaatamalla. Eräässäkin Timpan jumpassa vatsalihasliikkeet maassa tehden saivat omanlaisensa haasteen, kun silmiä ei voinut rankkasateen takia pitää auki. Olemme näkyneet ainakin Japanin ja Turkin tv:ssä, jumppiin on osallistunut niin vakikävijöitä, polttariväkeä, turisteja kuin satunnaisia ohikulkijoitakin.
Jumppa Kaivopuistossa on ollut enemmän kuin pelkkä jumppa – se on ollut yhteisöllisyyden, hauskanpidon ja liikunnan juhlaa, joka on tuonut yhteen eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä.

On tullut aika siirtää perinne uudelle näyttämölle
Friskis&Svettis Helsinki on käytännön syistä (mm. varaston vuokrasopimuksen päättyminen) päättänyt siirtää puistojumpat Uimastadionin edustan nurmikentälle. Vaikka Kaivopuiston nurmet jäävät taakse, jumpan henki ja ilo säilyvät - Uimastadionilla odottaa uusi luku tässä upeassa tarinassa!

Kiitos Kaivopuisto, kiitos kaikki puistojumppaajat – nähdään Uimastadionilla ja jo tutuksi tulleessa Vallilassa! 

Kesäkausi alkaa sunnuntaina 1.6. klo 18
Aloitamme kesäkauden Kaivarin jäähyväisjumpalla, jonka ohjaa legendaarinen ohjaajamme Timppa! Samalla juhlistamme myös Timpan ”eläköitymistä” yli 30-vuotisesta ohjaajaurastaan kokoontuen jumpan jälkeen piknikille. Ota eväät mukaan ja skoolataan kesälle, Kaivarille ja Timpalle!
Kaivarin jumppamuistoja ja terveisiä pääset halutessasi jakamaan tapahtuman Facebookissa https://fb.me/e/hpwynvfqq

Kesän 2025 aikataulu
Puistojumpat: Uimastadion tiistaisin klo 18, Vallila torstaisin klo 18.
Huomioithan, että läpi vuoden jumppaamme myös sisällä ja juoksuryhmämme liikuttavat lenkkeilijöitä vuodenajasta riippumatta! Tarkemmat tiedot ja kesän aikataulun löydät täältä: fs-kesäaikataulu_12052025.pdf. Tervetuloa mukaan!